Olin mummolassa jälleen kesällä. Äitini ja isäni, enoni tyttöystävineen häipyivät metsään puutaimeja istuttamaan. Mummon ja ukin kanssa saatoin viettää aikaa. Olikin työlästä lukea mummon huulilta, mitä hän sanoo. Ukki ei niinkään kovin seurustelevaa sorttia ollut kanssani. Lueskeli aina päivän lehteä, tai sitten kävi navetalla tai ties missä siinä kun kerkesi tehdä yhtä sun toista. Joka kerta kun minä tulin vieraileman, niin kiikkutuolissa istui, lueskeli, ei mennyt minnekään – taisi vahtia tätä kuuroa lasta, kun silloin olinkin lapsi vasta.

Oranssinvärinen ovi kävi aina välillä, koska jonkin sortin ruokakomero oli sen oven takana, ja vieläpä verhon takana, joka hyvin peitettiin kaikkilta uteliailta silmäpareilta ja vierailta. Mummo hääri ja hääri ruuan kanssa. Ruoka alkoi olla valmistumassa ja mummo tokasi: Huuda porukoille, että tulevat syömään.

No, minä kuulaisen kilttinä tyttönä meninkin kissan johdolla ulos rappusille huutamaan SYÖMÄÄN. Huusinkin kolmesti. Ei kulunut kuin 15 minuuttia, niin koko taimityöporukka oli pöydän äärellä syömässä. Tuumasin silloin, että öö, noinko kova mun huutoni on, että nämä kuulivat sentään huutoni ja tulivat syömään.